Vår historia

På jakt och flicka

Olen Alexandra Paulomo, paljasjalkainen stadilainen.

Koko aikuisikäni olen asunut Itävallan Salzburgissa, missä toimin yrittäjänä matkailun ja tapahtumajärjestämisen parissa. Ehdin matkustaa maailman ääriin ja takaisin, kunnes kesällä 2018 saavuin ensimmäistä kertaa Ranuan Saariharjulle, sukumetsäämme.

Jokin liikahti.

Herkistyin ja tuli tunne, että tänne kuulun.

Muutaman mutkan, muuttuneiden suunnitelmien ja yhden onnenkantamoisen kautta hankimme metsät avopuolisoni kanssa omaksemme. Seuraavan vuoden ajan matkustimme Salzburgin ja Ranuan väliä tiuhaan tahtiin.

Perustimme Salzburgissa osakeyhtiön nimeltä Lapin Metsäläinen Oy, jonka jälkeen lokakuussa 2019 pakkasin poikani ja tarpeellisimmat tavarat pakettiautoon, ja viiletimme läpi Keski-Euroopan kohti Suomen Lappia.

Pääsiäisenä 2020 hankimme Metsä Kolon kiinteistön.

Sen jälkeen maalipurkit, pensselit, saha ja höylä ovat saaneet vauhtia. Vähitellen paikasta on tullut huikea Metsä Kolo – paikka, johon voin toivottaa oman polkunsa kulkijat tervetulleiksi keskelle metsää, kuvankauniin Saarijärven rannalle.

Jos et näe minua saapuessasi, löydät minut todennäköisesti omasta elementistäni: veden tai tulen ääreltä, metsästä, marjojen ja sienten parista tai saunasta.

Tervetuloa rakkaaseen Metsä Kolooni!

Alexandra

Arvomme

 

Järvi, metsä ja niiden antimet ovat meidän juttumme. Luonto on luonnollisesti kaiken tekemisemme ytimessä. Kunnioitamme syvästi luontoa ja sen asukkaita – ja haluamme toimia niin, että täällä on hyvä olla myös tulevaisuudessa.

Kunnioituksemme ulottuu myös muihin ihmisiin. Haluamme olla aidosti hyviä ja tehdä hyvää. Laittaa hyvän kiertämään ja tehdä osamme sen eteen, että kaikilla olisi vähän parempi olla.

Laadusta emme mielellämme tingi. Haluamme tehdä asiat hyvin ja ajatuksella, pienimpiäkin yksityiskohtia myöten. Luonnon kunnioittaminen, harkitut valinnat ja kohtuullisuus ohjaavat tekemistämme koko toiminnassa.

 Metsä Kolo kutsuu takaisin luontoon ja yksinkertaisten asioiden äärelle. Haluamme leppoistaa elämää ja antaa luvan olla hetken ilman suorittamista. Sulje älylaite, nappaa hyvä kirja kainaloon, kuuntele metsää ja rauhoitu järven rannalla.

 

Toivomme, että jokainen voisi löytää oman metsäläisensä ja viedä sieltä jotakin hyvää myös kotiin.

Rohkaisemme uteliaisuuteen. On hienoa oppia uutta, kokeilla, onnistua ja joskus myös epäonnistua. Kerromme mielellämme maaseudun arjesta, vuodenkierron puuhista ja luonnonläheisestä elämästä sellaisena kuin se täällä on.

Tervetuloa sellaisena kuin olet!

Kransar i en träbåt

Luonto näkyy teoissa

Luonnonläheisyys ja halu oppia luonnosta ovat Metsä Kolon perusajatuksia. Se näkyy myös ihan tavallisissa valinnoissa.

Suosimme laadukkaita, kotimaisia ja luonnollisia materiaaleja aina kun mahdollista. Liinavaatteissa, vuoteissa ja vuodevaatteissa olemme panostaneet muhkeisiin luonnonmateriaaleihin. Saunassa odottavat ylelliset pellavapyyheliinat. Puhdistus- ja pesuaineet valitsemme mahdollisimman luonnonmukaisina ja vähän ympäristöä kuormittavina. Puu on meille tärkeä materiaali – ja sitä löytyy täällä ympäriltä ihan omasta metsästä.

Ruokapöydässä suosimme luonnonantimia, lähellä tuotettua ja luomua silloin kun sitä on saatavilla. Juomavetemme on puhdasta pohjavettä omasta kaivosta – siitä olemme erityisen ylpeitä.

Kamiinat ja sauna lämpenevät oman metsän puulla. Kierrätämme paperin, pahvin, lasin, metallin ja muovin sekä kompostoimme biojätteet.

Metsätilamme avulla haluamme myös hyvittää vieraidemme matkustamisesta syntyvää kuormitusta. Kerromme mielellämme lisää siitä, miten hoidamme metsäämme ja miksi osa siitä on saanut jäädä kokonaan rauhaan.

Meille tärkeää on, että Metsä Kolo säilyy puhtaana, elävänä ja hyvänä paikkana myös tulevaisuudessa – meille, metsälle, sen asukkaille ja niille, jotka tänne vielä tulevat.

Kokeilisitko sinäkin?

Kengät hetkeksi naulaan!

Milloin olet viimeksi kulkenut avojaloin metsässä, tuntenut sammalen pehmeyden jalkapohjissasi tai antanut varvuston kutitella varpaita? Metsä Kolossa avojaloin kulkeminen on enemmän kuin sallittua – se on osa elämäntapaa. Minä näytän mielelläni esimerkkiä!

Kun kengät jäävät hetkeksi sivuun, maailma tuntuu vähän jännemmältä. Maa, sammal, kostea suo ja metsäpolut kutsuvat pysähtymään, tunnustelemaan ja muistamaan jotakin hyvin yksinkertaista, jonka moni meistä on kiireen keskellä unohtanut.

Kierrätys kolo – pieni kolo, suuri merkitys

Luonnosta huolehtiminen näkyy myös arjen valinnoissa. Metsä Kolossa lajittelemme keittiön biojätteen kompostiin ja keräämme lasin, paperin ja pahvin, metallin sekä muovin erikseen sekajätteestä.

Olemme rakentaneet omasta puusta kauniin Kierrätys Kolon, joka tekee lajittelusta helppoa myös vieraillemme. Se on pieni mutta tärkeä osa tapaamme kunnioittaa ympäristöä, jossa saamme elää ja jota saamme jakaa vieraidemme kanssa.

Luontoäly ei vaadi täydellisyyttä eikä suuria julistuksia. Se alkaa siitä, että huomaamme ympäristömme, opimme siltä ja teemme pieniä, hyviä valintoja – yksi avojaloin otettu askel ja yksi lajiteltu jäte kerrallaan.

Metsä Kolossa opitaan luonnosta

Luonto ei ole meille vain maisema mökin ikkunasta.

Metsä Kolossa eletään vuodenkierron mukana, opitaan luonnosta ja huomataan asioita, joita kiireessä ei ehkä huomaa. Marjat, sienet, villiyrtit, eläinten jäljet, tuli, vesi, sääolosuhteet ja metsän hiljaisuus ovat kaikki osa tätä paikkaa.

Emme tiedä kaikkea – ja juuri siksi täällä on hyvä olla utelias.

Haluamme jakaa sitä, mitä itse opimme, ja antaa vieraille mahdollisuuden tutustua pohjoiseen luontoon omalla tavallaan.

Metsän puolesta

Olen suojannut osan Metsä Kolon läheisistä metsistä, jotta vanha metsä saa olla rauhassa ja sen monimuotoisuus säilyy. Tätä metsää kutsumme Satumetsäksi.

Mielelläni näytän metsän myös vieraillemme – esimerkiksi opastetulla lumikenkäkävelyllä. Täällä kasvaa vanhaa kuusikkoa, jossa metsän asukkaat ja monimuotoinen kasvusto viihtyvät. Metsän keskellä seisoo myös meidän vanhin puumme, valtava kuusi, jonka arvioidaan olevan yli 200-vuotias. Meille se on pyhä puu.

Satumetsässä ei tarvitse suorittaa. Siellä voi kulkea hitaasti, katsella ympärilleen ja antaa metsän kertoa tarinaansa.

metsän puolesta.

Kuulumisia metsästä ja muualta

Radtour ans Eismeer

Vor einem Jahr hatte ich eine Idée; ich wollte ans Meer und – eine Abenteuer. Da ich den Radsport liebe wusste ich auch das WIE.

Read More »

Vi föredrar högkvalitativa och ekologiska inhemska alternativ i våra material

Tyst sängar

Haluamme hemmotella vieraitamme ylellisillä yöunilla. Olemme valinneet meille sängyiksi suomalaisen perheyrityksen MATRIn Hilja-vuoteet, jotka on valmistettu käsityönä omassa tehtaassa 100% luonnonmateriaaleista. Materiaalien turvallisuus on myös MATRIlla sydämen asia, siksi kaikissa heidän tuotteissaan on käytetty ainoastaan Euroopassa ympäristöystävällisesti tuotettuja, sertifioituja materiaaleja. Tämä takaa poikkeuksellisen puhtaan, hengittävän ja turvallisen nukkumisympäristön.

Hästhår futoner

Haluamme hemmotella vieraitamme rauhottavilla unilla. Futon patja antaa keholle kunnon tuen, jotta lihasten ei tarvitse jännittyä nukkuessa. Erinomaisesti hengittävä patja valmistetaan vain puhtaista luonnonmateriaaleista. Hevosenjouhella futoniin saadaan luotua hyvin kestävä ja ilmava kerros, joka tuo pientä pintapehmeyttä yhdessä luomupuuvilla- ja villakerrosten kanssa. Futonit valmistetaan Porissa käsityönä samassa perheyrityksessä josta meidän valitsemamme ekologiset peitteet ja tyynyt ovat myös kotoisin.

Filtar och kuddar

Haluamme hemmotella vieraitamme kotimaisilla luonnontuotteilla. Suomen lampaan villalla täytetyt peitot ja tyynyt ovat ekologinen valinta, sillä ne hajoaa biologisesti maaperässä. Villa on luonnostaan paloturvallinen eikä siihen tarvitse lisätä palonsuojakemikaaleja ja on muutenkin kemikaalivapaa tuote. Petivaatteet eivät hiosta kuumallakaan säällä sillä ne haihduttavat imemänsä kosteuden tehokkaasti ja pysyvät kylmässä ja kosteassa mukavan lämpiminä. Porin Villa ja Peite valmistaa kotimaisena käsityönä lähellä tuotetuista raaka-aineista muhkeat pehkut.

Påslakan och örngott

Haluamme hemmotella vieraitamme pehmoisilla pellavalakanoilla. Jesus-pellavalakanat ovat tehty kestämään, kokemaan ja näkemään paljon, jopa sukupolvien yli. Materiaalina pellava on kaunis, kestävä ja ympäristöystävällinen luonnonkuitu. Pellava on kankaana painavaa, sileää ja jäykemmin laskeutuvaa. Hengittävä pellava säilyttää viileytensä kuumalla ja lämmittää viileämmässäkin.
Kankaan mukavuus ja pehmeys vain lisääntyvät pesukertojen myötä. Finlayson halusi valmistaa maailman kestävimmät lakanat, joihin he ottivat mallia tähän päivään säilyneestä Torinon käärinliinasta.

Handdukar

Haluamme hemmotella vieraitamme parhailla pyyheliinoilla. Lapuan Kankureiden kudonta on pohjoista designia, jonka inspiraatio syntyy Suomen puhtaasta ja karusta luonnosta. Perheyritys kutoo vastuullisesti ja ympäristöä kunnioittaen jo neljännessä polvessa. Käytössä on vain luonnollisia raaka-aineita kuten pellavaa ja villaa. Laadukkaat tekstiilit kestävät oikein hoidettuna vuosikymmeniä.